sunnuntai, 6. marraskuuta 2011
torstai, 13. lokakuuta 2011
keskiviikko, 29. kesäkuuta 2011
perjantai, 10. kesäkuuta 2011
Kesämeininkiä ja surua
Ihanaa kun vihdoin tuli kunnon kesä. lämpöä piisaa vähän jo välillä liiaksikin. Veikkaan että ens viikon alta 20 asteen lämpötilat tuntuvat JÄÄTÄVILTÄ :D
Lapset on viihtyny yllätys yllätys veden parissa...

Mehujäitä on kulunu tietysti paketti jos toinenkin...

Kaikenkaikkiaan on ollut aika mukavaa, mutta suruakin on mahtunu leppoisiin kesäpäiviin. Venla-pupusemme kuoli viime viikonloppuna :( Ei ollut yöllisestä eläinlääkärireissusta apua vaan kotimatkalla oli jo pupunen väsähtäny lopullisesti. Sunnuntaina sitten poikien kanssa haudattiin pupu vanhan talon pihalle kuusiaidan viereen ennen kuolleitten lemmikkiystävien viereen. Pojat saivat silitellä ja tutkailla pupua vähän että huomasivat ettei elävää pupua mullan alle laiteta. Surullista, mutta kuuluu elämääm. Lapset on niin ihanan mutkattomia. Kysymyskiä riittää ja kun niihin vastataan asianmukaisesti niin homma on sitten sillä selvä ja elämä jatkuu. :)
Lepää rauhassa Venla-pupunen (kuvassa etualalla).

perjantai, 27. toukokuuta 2011
Kuvia toukokuulta
lauantai, 23. huhtikuuta 2011
Kevät!
Tulihan se kevät sieltä vihdoin :)

Ensimmäiset muurahaiset on bongattu jo pian edellisen postauksen jälkeen, peipposet, perhoset, leskenlehdet, västäräkit jne ovat saapuneet hyvässä tahdissa sen jälkeen lumen sulaessa ja lämpöäkin alkaa olla jo kivasti. Pikkupojat ulkoilivat eilen ekan kerran farkuissa ja takeissa haalarien sijaan :)
Ja sisällekin on laitettu hiukan kevättä tietysti. Pääsiäistä meillä ei vietetä kristilliseen tapaan koska emme siihen uskontokuntaan kuulu (emme kyllä mihinkään muuhunkaan) mutta juhlimme kevään saapumista täysin rinnoin kyllä.

torstai, 31. maaliskuuta 2011
sniif ja köh
Räkää, kuumetta, oksennusta... kaikkea tätä perä perän jälkeen vuorotellen ja jatkuvasti. Ihanat kevättalviset säät jatkuvat eikä niistäkään keleistä pääse nauttimaan. Mieli halajais ladulle vielä mut ei jaksa niin ei jaksa. Päässä humisee ja hyvä ku pakolliset jutut jaksaa hoitaa. Kumpa se kevät sitten tulisi ja toisi mukanaan terveyden. Muuta ei voi toivoa.
Maisemat on niin ku helmikuussa. Ei ihan uskois että huomenna starttaa huhtikuu!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)